Referenssit

Rintala -Referenssit

Villellä on erittäin monipuolinen ja laaja tietotaito lukuisiin eri urheilulajeihin.

Olen pitänyt erityisesti siitä että Ville osaa yhdistää sekä perus ominaisuuksien kehittämisen että lajinomaisemmat erityisharjoitteet. Urheilijalle on erittäin tärkeää esimerkiksi voiman ja nopeuden kehittämisen lisäksi huomioida palautuminen ja huoltavat harjoitteet ja olen saanut villeltä paljon apua myös näihin osa alueisiin.

RASMUS RISTOLAINEN

NHL Buffalo Sabres puolustaja

Rintala -Referenssit

Olen treenannut Villen kanssa fysiikkaa kesästä 2017 asti.

Ville on alansa ammattilainen ja treeneihin on aina ilo mennä! Ville saa urheilijasta kaiken irti omalla asenteellaan ja hänestä huokuu halu auttaa jokaista yksilöä saavuttamaan heidän tavoitteensa. Treenien monipuolisuus tekee harjoittelusta erittäin mielekästä. Olemme käyttäneet mm. 3-d harjoittelumenetelemiä ja procedos platform 9 harjoitusalustaa, jotka olivat itselleni täysin uusia harjoittelumuotoja. Ne ovat tukeneet hyvin lajiharjoitteluani ringetessä ja jääkiekossa, joissa tähtäimet ovat marraskuussa pelattavissa ringeten MM-kisoissa ja helmikuussa Etelä-Korean Olympialaisissa!

SUSANNA TAPANI

Ringette & Jääkiekko
Ringette mm -kulta 2017 & 2016 & 2010
Jääkiekko mm -pronssi 2011, 2015 ja 2017
Jääkiekon MM -hopea 2019
Jääkiekko Olympia -Pronssi 2018

Rintala -Referenssit

Kesällä 2017 sain päästä treenaamaan ja kokeilemaan itselleni uudenlaisia treenejä Villen valmennuksessa.

Procedos platform alusta oli täysin uusi tuttavuus treenivälineenä ja loistavaa vaihtelua perus ”lätkä” punttiin. Tykkäsin erityisesti siitä, että koskaan ei ollut täysin samanlaista ohjelmaa. Halusin kehittää lajinomaista jalkavoimaa ja räjähtävyyttä. Ville oli suunnitellut minulle ohjelmat jokaista treenikertaa varten ja opastusta virheliikkeistä tuli, ettei menty määrä edellä vaan laatu. Treenit oli intensiivisiä, laadukkaita, hyvin suunniteltuja ja hiki kyllä virtasi Villen laittaessa jätkän hommiin. Varmasti yhteistyömme tulee jatkumaan ensi kesänä.

ANREI HAKULINEN

SM-Liiga
KooKoo hyökkääjä

Rintala -Referenssit

Ville ottaa urheilijan huomioon kokonaisuutena.

Harjoitukset ovat tehokkaita ja monipuolisia, mutta erityisesti olen pitänyt Villen tavasta huomioida urheilijan omia tuntemuksia. Minulla on ollut useita loukkaantumisia, joihin olen saanut tukea Villeltä ja hän on auttanut minua pilkkomaan tavoitteita pienempiin osiin. Villen valmennus on tukenut vahvasti omaa lajiharjoittelua. Erityisesti keskivartalon voiman ja ”laukasemisen” yhdistäminen sekä procedos- matto ovat olleet kehittäviä harjoitteita itselleni. On ollut myös motivoivaa nähdä fysiikkatreenin hyöty jäällä.

FANNY IMPILÄ

Ringette
MM- kulta 2016
SM- kulta 2017 & 2011
SM- hopea 2015 & 2014

Rintala -Referenssit

Ville on ammattilainen, joka osasi räätälöidä harjoitteet monipuolisesti jokaisen omien kehitystarpeiden mukaan.

Yhdessä treenaaminen teki hommasta säännöllistä ja tehokasta . Ärsykkeitä annettiin eri lihasryhmille ja kehitettiin voimaa ja nopeutta. Hänen tavoitteensa olikin että hyvä urheilija pääsee nopeasti huonostakin asennosta liikkeelle . Itsellä esim nivusvamma huomioitiin hienosti erilaisilla harjoitteilla. Todella ammattitasoista osaamista ja mukava porukka . Kannattaa kokeilla! Ihan eri touhua kuin pelkkä puntin nosto. Suosittelen!

Nicklas Nousiainen

Ketterät Mestis – Jääkiekko

Rintala -Referenssit

Itelle kolahti Villen kokonaisvaltainen valmennus tavoitteiden saavuttamiseksi. Aidosti välittää ja huolehtii kokonaisuuden toiminnasta parhaan tuloksen saavuttamiseksi. Sanasta osoitteesta kaikki palaset kehitykseen, iso suositus.

Teemu Pitkänen

Long Drive Golf

Rintala -Referenssit

Tulin Villen valmennukseen keväällä 2019 solisluu leikkauksen jälkeen.

Mulla oli takana täysin suvereeni kausi European Cup:ssa joka jäi puolitiehen kun pääsin kisaamaan vain puolet kisoista. Kesällä olkapää saatiin nopeasti kuntoutettua ja päästiin kehittämään myös muita fyysisiä ominaisuuksia, nopeutta ja räjähtävyyttä. Koko kesä sait mut taas innostumaan fysiikka treenaamisesta ja siitä tuli osa mun arkea. Hyvä ilmapiiri ja treenikavereiden tsemppi sai mut koko ajan ylittämään itteni jatkuvasti. Sain älyttömän hyvät eväät nyt alkavaan kauteen ja ootan innolla kisakauden alotusta

Johannes Suikkari

Kumparelasku